2013 - Paimionjoki-melonta - Henri

Paimionjoki-melonta 10.-12.5.2013

Paimionjoki on Saaristomereen laskevista joista suurin sekä valuma-alueeltaan että virtaamaltaan ja samalla myös Varsinais-Suomen maakunnan pisin joki, yhteensä järvet mukaan lukien 105 km. Kasvi- ja eläinkunta on runsasta joen varrella, erityisesti lintukanta on keväällä parhaimmillaan äänessä.

Meloin Someron puolella ketjussa olevat kahdeksan järveä viime keväänä toukokuussa 2012 Pitkäjärveltä Painionjärvelle. Matka oli noin 30 km.

Nyt oli mukava lähteä melomaan Myllylammelta jokea alajuoksun suuntaan. 

Lähdimme Keijo Tikkasen kanssa melomaan perjantai-aamupäivänä Someron Myllylammen uimarannalta Hovirinnankosken kupeesta. Pakkasimme kajakit ja totuttelin ensimmäistä kertaa seuran Kap Horn- kajakkiin 4,7 metriseen kajakkiin. Kajakki oli muuten kätevä jokikäytössä, mutta aiemmin paljon käyttämässäni Aquanautissa oli minusta paremmat pakkaustilat, enemmän tilaa ja tiivis päiväluukku, jossa eväät eivät valu taakse sekä kumiluukut, joissa ei tarvitse vääntää neopreenisuojien kanssa erikseen. Toki kajakki oli silti hyvä valinta jokikäyttöön, koska Aquanaut on lähinnä merikajakki ja puoli metriä pidempi.

Lähtiessämme 10.5. puolenpäivän maissa sää oli poutainen, meloimme joen pohjoisimpaan pisteeseen asti noin 10 km, jonka jälkeen käännyimme etelään päin. Ensimmäinen ylitettävä oli Karjakosken vuonna 1986 rakennettu pato, laskimme kajakit noin 50 metrin päästä akanvirtoja varoen ja laskimme pari pientä virtapaikkaa läpi. Seuraavaksi jouduimme rantautumaan Patakoskella ja kantamaan laskukelvottoman kosken alajuoksulle asti. Kosken kirkon kappeli oli tien vieressä, samoin vanhoja torppia ja myllyn jäänteet koskessa. Kantomatkaa tuli arviolta 200 metriä. Laskimme alajuoksulta kosken loppupätkän noin 50 metriä ennen suvantoa.

Seuraavaksi tulimme Raunion sahalle, jossa rantauduimme vasemmalle rannalle kyltin mukaan. Sahan koski oli todella vaarallinen, ei patoa eikä muuta rakennetta pahimman laskun kohdalla. Kantomatkaakin tuli aika lailla ennen kuin pääsimme jatkamaan. Meloimme Maunulan sillan jäänteiden lähelle, päivämatkaksi tuli noin 32 km. Pystytimme teltan kohtaan, jossa rantaan laskeutui vanhan puretun rakennuksen rappusten jäänteet. Siinä oli tasainen ja hyvä kohta ennen nukahtamista. Lintuhavaintoja tuli aika paljon, erityisesti Keijo tunnisti näitä todella paljon. Rantasipi, telkkä, kuovi, käki, helmipöllö ja hiirihaukka. Kehrääjälintu oli kuulohavaintona melko harvinainen. Keijo näki myös suuren hauen pulahtavan pinnassa sekä piisamin.

Lauantaina 11.5. jatkoimme pienen kosken yli ja ohitimme Simalan sillan. Palaisten sillan kohdalla nousimme tarkastelemaan Purholan koskea maitse. Keijo päätti uittaa kajakin rantaa myöten ekan laskun, minä laskin kosken, joka meni aika hyvin kääntyen oikealle ensimmäisen laskun jälkeen. Tämän jälkeen saavuimme Krouvinkoskelle, jota pohdimme pidempään. Kantomatka tietä pitkin olisi tehnyt lisää matkaa ja ollut aika työläs, toisaalta kyseisen kosken virta oli aika haipakka edelleen kun virtaama oli jotain 8-9 kuutiota sekunnissa Paimionjoen alueella. Vaikka tulvahuippu olikin laskenut jo ajat sitten. Rannassa oli voimalaitos, jota varten oli rakennettu ns. alakanava kosken alkupäähän. Kannoimme kajakit alakanavan alkupäähän, josta lähdimme melomaan pienemmässä virrassa ennen kuin kanava yhtyi päävirtaan. Juuri tässä risteyskohdassa pirullinen keppi oli lähellä kaataa kajakkini, yritin mahtua kepin alta ja taivuttaa sitä ylöspäin, kun kajakkini kääntyi jo noin 90 asteen kulmaan. Sain onneksi painettua melalla alatukea riittävästi alavirran puolelle ja oikaistua kajakkini pystyyn virran suuntaiseksi. Tilanne oli todella täpärä ja myös vaarallinen, koska Keijo laski takaani. Laskimme etukäteen rannalta tsekkaamaamme reittiä mutkaan, jossa piti kääntyä vasemalle, molemmat kajakit kumahtelivat kiviin, ennen kuin pääsimme suvantoon. Minun vielä pahemmin, mutta onneksi sain kajakkini pysymään pystyssä.

Seuraavaksi piti kantaa Rounanpadon ohi, joka oli aika korkea ja raskaskin ohitettava. Kajakit piti vetää jyrkkää rinnettä ylös ja laskea taas alas. Oma kajakkini jopa karkasi veteen asti, josta Keijo kävi sen onneksi nopeasti hakemassa takaisin. Viimeinen Marttilan kolmen kosken sarjassa oli Koskenpäänkoski, jota mietimme pitkään miten toimia sen kanssa. Katsoimme reitin rannalta ja ihailimme samalla Hakaniityn valkovuokkoja ja keltavuokkoja. Reitillä oli yksi puuntynkä koskessa ja muutama kivi linjalla, mutta ei kuitenkaan kovin pahasti tiellä. Keijo päätti kantaa ja uittaa kajakin loppumatkan. Lähdin itse laskemaan koskea päävirtaa seuraten ja oli todella palkitseva fiilis, kun onnistuin pitämään melontalinjat kohdallaan myös viimeisessä mutkassa väistäen samalla pahimmat kivikohdat. Tästä eteenpäin jatkoimme pitkän suvantovaiheen, näimme mm. laavun Elosen rannalla.

Prunkilan kylässä oli myös Silver Riverin melontakonttori, josta Keijo päätti hankkia kajakkikärryn. Tämä oli todella tärkeä ja hyvä hankita loppumatkaa ajatellen. Pidimme taukoa jonkun aikaa tässä kohtaa. Sitten jatkoimme Juvan voimalaitokselle, jossa oli jälleen jyrkkä ja raskas putous edessä. Onneksi nyt saimme kajakit Tarvasjoen rannasta kärryillä alajuoksulle. Kajakkien lasku oli tässä kohtaa todella raskas ja hankala koska piti kallioiden, puiden ja rautaroumujen välistä mutkitella tie alas laskupaikalle. Saimme kuitenkin itsemme ja kajakit ehjänä rantaan.

Tästä seuraavaksi piti tulla Kustaa Vaasan mallikartanon maat, emme tosin erottaneet niitä varsinaisesti muutenkin hienosta jokiuoman maisemasta, jokiuoman penger oli koko matkan ajan hienon näköinen. Oli kuusia, mäntyjä, katajaa ja välillä peltoa, hevoslaidunta ym. Joki oli minusta kiva leveydeltään, riittävän leveä ilman kaatuneita puita ja ryteikköä muttei silti liian leveä. Tapanaisen kolmiosainen koski ja sitten Killalan koski. Killalan kosken kävimme katsomassa myös etukäteen, mikä kannattai ettei valittu oikealla olevaa väärää reittiä. Joki piti meloa vasenta linjaa pitkin, kuten oppaassakin neuvottiin.

Huomasimme myös Tarvasjoen yhtyvän jokeen hieman tämän jälkeen. Seuraavaksi piti ylittää Juntolan voimalaitos, joka oli onneksi paljon helpompi reitti Juvaan verrattuna. Suora hiekkatie johdatti alas rantaan ja kärryillä oli hyvä vetää kajakit perille. Tässä kohtaa oli jo myöhä, aurinko alkoi laskea, mutta päätimme silti meloa Askalan voimalaitoksen padolle, jossa pystytimme teltan viereiselle niitylle padon pohjoiselle puolelle.Matkaa tuli päivälle noin 33 km.

Aamulla oli kaunis sää äitienpäivänä ja Keijo huomasi vedess uiskentelevat kaksi saukkoa, mitkä ovat aika harvinaisia havaintoja Suomen luonnossa.

Ohitimme pienen Orellinkosken, jonka jälkeen tuli vielä kolme muuta pienempää koskenomaista virtapaikkaa. Paimiossa Kuninkaantien Isosillan ja rautatiesillan kohdalla joki alkoi levetä ja jokiuoma alkoi madaltua selvästi. Moottoritien ja Vanhan Turuntien kohdalla joki oli lähes samalla tasolla viereisen pellon kanssa. Jatkoimme matkaa merelle asti Fuilan rannalle, josta Keijon pojat tulivat hakemaan meidät ja kajakit takaisin auton kyytiin. Loppumatka oli noin 10 km ja koko matka siis 75 km.

Retki oli todella onnistunut ja hieno kokemus, sää oli paras mahdollinen, poutainen, mutta ei liian lämmin ja luonto lintuineen ja muine eläimineen joella erittäin monipuolista. Kiitokset erityisesti melontakaverille hienosta yhdessä toteutetusta melontaretkestä:)